21.12.2011 Oikeusasiamies: KKO ei olisi saanut
kieltää kuvaamista oikeuden aulatiloissa
Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläisen mukaan Korkein oikeus menetteli väärin, kun se kielsi kuvaamisen aulatiloissaan. Oikeustoimittajat ry:n kantelu koski tapausta, jossa Korkein oikeus oli ulottanut kuvauskiellon oikeussalin lisäksi oikeussalin aulaan. KKO käsitteli tuolloin ns. nänni-lääkärin juttua.
Jääskeläinen totesi, että valokuvaamiskiellon mahdollisuus tuomioistuimessa on rajattu istuntosaliin eli ajallisesti ja paikallisesti itse oikeudenkäyntitilaisuuteen.
"Käsitykseni mukaan tässä asiassa ei ole kyse lain aukosta tai muutenkaan sellaisesta tilanteesta, jossa kuvaamiskielto olisi mahdollista ulottaa perus- ja ihmisoikeusnormien suoralla soveltamisella istuntosalin ulkopuolelle. En näe asiassa tulleen ilmi muutakaan perustetta, jolla kuvaaminen olisi voitu kieltää tuomioistuimen odotustiloissa."
Lue lisää
24.11.2011 Oikeustoimittajien Sumuverho valtiovarainministeriölle
osakeyhtiöiden läpinäkyvyyden kaventamispyrkimyksestä,
julkisuuspalkinto Valokeila keskusrikospoliisille
Oikeustoimittajat ry on myöntänyt tämän vuoden Sumuverho-palkinnon valtiovarainministeriön (VM) työryhmälle, joka on valmistellut arvopaperimarkkinalain kokonaisuudistusta. Vuotuinen Sumuverho annetaan salailukulttuurin edistämisestä.
VM:n työryhmä sisällytti pitkään valmisteltuun, laajaan lainmuutospakettiinsa ehdotuksen, joka käytännössä mahdollistaisi lähes kaikkien suomalaisten osakeomistusten salaamisen. Jos työryhmän ehdotus tulisi voimaan, pörssiyhtiöiden omistajat voisivat vastedes piiloutua hallintarekistereiden taakse. Myös yksityisten osakeyhtiöiden omistuksesta valtaosa olisi lähtökohtaisesti salaista.
Tämä kaventaisi merkittävästi yhteiskunnan taloudellisten rakenteiden läpinäkyvyyttä sekä vaikeuttaisi merkittävästi journalismin tehtävää talouselämän ja taloudellisten väärinkäytösten valvojana.
Vuoden 2011 Valokeila-palkinnon Oikeustoimittajat ry myönsi keskusrikospoliisille. Palkinto annetaan julkisuuden ja avoimuuden edistämisestä.
- Keskusrikospoliisi on ollut edelläkävijä Suomen poliisissa sähköisten esitutkintapöytäkirjojen käyttöönotossa, perusteluissa todetaan. Oikeustoimittajat ry:n mielestä sähköiset esitutkintapöytäkirjat lisäävät julkisuutta ja myös säästävät ympäristöä.
Pöytäkirjan kopiot ovat maksullisia, ja paperikopioiden tilaaminen on voinut maksaa tiedotusvälineelle tuhansia euroja. Kustannukset ovat voineet olla este tai ainakin rajoite julkisuudelle. Sähköisissä esitutkintapöytäkirjoissa tämä kustannusrajoite poistuu. Isonkin jutun tutkinta mahtuu yhdelle cd-levylle.
Lue lisää
19.4.2011 Oikeustoimittajat ry vastustaa
yritysten omistajatietojen salaamista
Oikeustoimittajat ry vastustaa valtiovarainministeriön kaavailemaa lainmuutosehdotusta, jonka mukaan kaikkien yritysten omistajatiedot muuttuisivat salaisiksi. Oikeustoimittajat ry antoi asiasta lausunnon yhdessä Tutkivan journalismin yhdistys ry:n kanssa. Yhdistysten mielestä yhteiskunnan avoimuus edellyttää, että kansalaisilla on oikeus saada tietoa yhtiöiden omistajista ja luotettavaa tietoa sisäpiirin omasta kaupankäynnistä. Keskeistä on myös se, että kansalaiset saavat tietoa poliittista ja taloudellista valtaa käyttävien henkilöiden sidonnaisuuksista.
"On erikoista, että valtiovarainministeriö antaa ehdotuksen pörssikaupan läpinäkyvyyden vähentämisestä finanssikriisin jälkeisenä aikana, jolloin kansainvälinen paine on päinvastaiseen suuntaan. Kriisi on opettanut, että markkinoiden läpinäkyvyyttä pitäisi pikemmin lisätä kuin vähentää", lausunnossa korostetaan.
Lue koko lausunto
Lue työryhmän ehdotus
2.2.2011: Apulaisoikeuskansleri moittii
hovioikeutta huonosti perustellusta salaamisesta
Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen mielestä Helsingin hovioikeus perusteli huonosti päätöksensä salata kokonaan elinkautisvangin ehdonalaisen vapauden menettämistä koskeva käsittely. Puumalaisen mielestä olisi myös ollut perusteltua pitää istunto ainakin osittain julkisena.
Lue lisää
10.12.2010: Oikeustoimittajat ry palkitsi
myrkkyhoitajan mielentilasta kertoneen käräjäoikeuden
Myrkkyhoitajan mielentilatutkimuksen keskeisen sisällön julkistaminen toi Valokeila-palkinnon Helsingin käräjäoikeuden asiaa käsitelleelle kokoonpanolle. Hoitaja surmasi useita iäkkäitä potilaitaan, ja mielentilan sisällöstä kertominen avasi yhdistyksen mielestä teon motiiveja. Vuosittain jaettavan salailupalkinnon, Sumuverhon, sai Ulvilan murhajutun esitutkinta-aineiston lähes kokonaan pimittänyt Satakunnan poliisi.
Lue lisää
24.11.2010: Oikeusasiamies arvostelee
puutteita vankilaoikeudenkäyntien julkisuudessa
Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen pitää vankilassa järjestettyjä oikeudenkäyntejä ongelmallisina julkisuuden toteutumisen kannalta. Hän arvostelee Turun vankilaa mm. siitä, että toimittajia vaadittiin etukäteen ilmoittautumaan rahalaitosryöstöjä koskevaan oikeudenkäyntiin. Ennakkoilmoittautumisen takia yleisöllä ei käytännössä ollut mahdollisuutta päästä seuraamaan oikeudenkäyntiä. Erityisen pulmallisena oikeusasiamies piti sitä, että toimittajien piti ilmoittaa syntymäaikansa ja yhteystietonsa. Hän ei liioin nähnyt hyväksyttävää syytä sille, että vankila esti erään toimittajan pääsyn seuraamaan oikeudenkäyntiä, koska tämä ei ollut ilmoittautunut etukäteen.
Lue päätös
22.9.2010: Oikeusasiamies kehottaa
tuomioistuimia laatimaan enemmän julkisia selosteita
Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen kannustaa tuomioistuimia laatimaan useammin julkisia selosteita salaisina käsitellyistä jutuista. Oikeustoimittajat ry oli kannellut kolmesta yksittäistapauksesta, joissa tuomari ei ollut laatinut selostetta toimittajan pyynnöstä huolimatta. Oikeusasiamiehen mielestä jo yhden toimittajan yhteydenotto voi olla riittävä syy julkisen selosteen laatimiseksi.
Lue päätös
14.9.2010: Oikeustoimittajat kanteli
kuvauskiellosta KKO:n aulatiloissa
Oikeustoimittajat ry on kannellut eduskunnan oikeusasiamiehelle kuvauskiellosta korkeimman oikeuden aulatiloissa. KKO kielsi kuvaamisen aulassa, kun se käsitteli potilaansa rintojen imemisestä syytetyn lääkärin juttua. Yhdistyksen mielestä kielto ei perustu lakiin.
Lue kantelu
Liite 1
Liite 2
20.6.2010: Tutki!2010 -konferenssissa syksyllä
Suomen ja lähinaapureiden parhaat tutkivat toimittajat paljastavat metodinsa
Miten selviät spin doctorien, viestintäkyylien kanssa? Miten saat asiakirjan? Miten suojaat lähteesi? Miten lähdeverkosto rakennetaan? Miten excel myllyttää totuuden esiin? Mistä löydät tietoa hämäräbisneksistä? Kuinka kestät paineen? Näihin kysymyksiin saat vastauksen 19.-20. marraskuuta 2010 Sanomatalossa Helsingissä Tutki!2010 -konferenssissa. Konferenssin järjestää Oikeustoimittajat ry yhdessä Tutkivan journalismin yhdistyksen kanssa.
Siirry konferenssin nettisivuille
1.12.2009: Oikeustoimittajien Sumuverho
Oikeustoimittajat ry on myöntänyt Sumuverho-palkinnon lähdesuojan romuttamista ehdottaneelle sisä- ja oikeusministeriön toimikunnalle. Palkinto myönnetään salailukulttuurin edistämisestä. Yhdistyksen Valokeila-julkisuuspalkinnon puolestaan sai Helsingin rikospoliisin väkivaltarikosyksikkö.