2010
Kuvauskielto KKO:n aulatiloissa
Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläisen mukaan Korkein oikeus menetteli väärin, kun se kielsi kuvaamisen aulatiloissaan. Oikeustoimittajat ry:n kantelu koski tapausta, jossa Korkein oikeus oli ulottanut kuvauskiellon oikeussalin lisäksi oikeussalin aulaan. KKO käsitteli tuolloin ns. nänni-lääkärin juttua.
Jääskeläinen totesi, että valokuvaamiskiellon mahdollisuus tuomioistuimessa on rajattu istuntosaliin eli ajallisesti ja paikallisesti itse oikeudenkäyntitilaisuuteen.
"Käsitykseni mukaan tässä asiassa ei ole kyse lain aukosta tai muutenkaan sellaisesta tilanteesta, jossa kuvaamiskielto olisi mahdollista ulottaa perus- ja ihmisoikeusnormien suoralla soveltamisella istuntosalin ulkopuolelle. En näe asiassa tulleen ilmi muutakaan perustetta, jolla kuvaaminen olisi voitu kieltää tuomioistuimen odotustiloissa."
Lue kantelu
Liite 1
Liite 2
EOA:n päätös
2009
Vankilaoikeudenkäyntien julkisuus
Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen pitää vankilassa järjestettyjä oikeudenkäyntejä ongelmallisina julkisuuden toteutumisen kannalta. Hän arvostelee Turun vankilaa mm. siitä, että toimittajia vaadittiin etukäteen ilmoittautumaan rahalaitosryöstöjä koskevaan oikeudenkäyntiin. Ennakkoilmoittautumisen takia yleisöllä ei käytännössä ollut mahdollisuutta päästä seuraamaan oikeudenkäyntiä. Erityisen pulmallisena oikeusasiamies piti sitä, että toimittajien piti ilmoittaa syntymäaikansa ja yhteystietonsa. Hän ei liioin nähnyt hyväksyttävää syytä sille, että vankila esti erään toimittajan pääsyn seuraamaan oikeudenkäyntiä, koska tämä ei ollut ilmoittautunut etukäteen.
Kantelu 29.1.2009
Kantelun liite
EOA:n päätös
Asianajajaliitto antoi asianajajalle huomautuksen mielipidekirjoituksesta
Yhdistys kanteli asianajajaliittoon asianajajan mielipidekirjoituksesta, joka koski Ylen saamaa Lisitsyn-tuomiota. Asianajaja väitti Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan Ylen toimittajien syyllistyneen rikokseen tiedonhankinnassa, vaikka toimittajaa ei edes syytetty, saati tuomittu tästä. Asianajajaliitto antoi asianajajalle huomautuksen.
Kantelu 30.1.2009
Kantelun liite 1
Kantelun liite 3
Asianajajaliiton ratkaisu 29.5.2009
|