Sisä-Suomen poliisilaitos on salannut kaksi yhteiskunnallista merkittävää ja poikkeuksellista rikostapausta, vaikka yleisöllä olisi ollut perusteltu tiedon tarve.

Ensimmäisessä nuorta naista pidettiin vankina useiden vuosien ajan ja hänet pakotettiin synnyttämään vangitsijoilleen kolme lasta. Neljäs syntyi, kun nainen oli jo päässyt vapaaksi vuonna 2014. Poliisi ei tiedottanut tutkinnasta julkisuuteen tutkinnan aikana lainkaan. Asia tuli ilmi vasta, kun käräjäoikeus antoi tuomionsa maaliskuussa 2015.

Toisessa tapauksessa lähihoitaja tuomittiin 27 raiskauksesta. Uhrit olivat 74-100-vuotiaita muistisairaita vanhuksia. Poliisi ei tiedottanut tapauksesta, vaan tieto saatiin vasta, kun käräjäoikeus antoi tuomionsa syyskuussa 2015.

Sekä ihmiskauppajuttu että lähihoitajan seksuaalirikosepäily ovat ainutlaatuisia Suomen rikoshistoriassa, ja yleisöllä olisi ollut oikeus tietää niistä jo huomattavasti aikaisemmassa vaiheessa. Molemmissa oli kyse myös viranomaisten, erityisesti sosiaali- ja terveysviranomaisten, toiminnan arvioinnista. On kestämätöntä, ettei poliisi tiedota merkittävistä tapauksista oma-aloitteisesti viimeistään silloin, kun tutkinnalliset syyt eivät enää ole esteenä.

Salailu murentaa luottamusta Sisä-Suomen poliisilaitoksen yleensä laadukkaaseen tiedottamiseen. Yleisön oikeus saada tietoa pitäisi toteutua silloinkin, kun kyse on erittäin arkaluontoisten rikosten tutkinnasta. Uhrien yksityisyyttä olisi voitu Oikeustoimittajien näkemyksen mukaan suojella, vaikka tapauksista olisi tiedotettu.

Sulje valikko