Oikeustoimittajat ry on valinnut uudeksi puheenjohtajakseen rikostoimittaja Tiia Palménin. Yhdistys valitsi Palménin tehtävään vuosikokouksessaan 21.3.2024 Helsingissä ravintola Vltavassa. Valinta oli yksimielinen.
Palmén toimii tällä hetkellä MTV:n uutisten kotimaa- ja rikostoimituksen päälikkönä. Lisäksi hän on yksi Rikospaikka-ohjelman toimittajista. Aiemmin hän on työskennellyt myös muun muassa Iltalehdessä. Oikeustoimittajien hallitukseen Palmén valittiin vuonna 2017.
Palmén seuraa yhdistyksen puheenjohtajana Susanna Reinbothia. Helsingin Sanomien oikeustoimittajana työskentelevä Reinboth luopui tehtävästä omasta tahdostaan, ja samalla hän jättäytyi pois hallituksesta. Reinboth toimi yhdistyksen hallituksessa yli 35 vuotta, ja Reinboth on myös yksi Oikeustoimittajat ry:n perustajajäsenistä.
Oikeustoimittajien hallituksessa tapahtui myös muita muutoksia. Vuosikokous nimitti hallitukseen uusina jäseninä Maria Rosvallin (STT), Jesse Mäntysalon (Yle) ja Taru Horsma-ahon (freelancer). Aiemmin hallituksessa toimineet Päivi Happonen (Yle), Anne Kantola (HS), Kia Kilpeläinen (Ilta-Sanomat) ja Susanna Kemppainen (Kaleva) valittiin jatkokaudelle. Olli-Pekka Paajanen ja Markku Uhari jättäytyivät pois hallitustyöskentelystä.
Oikeustoimittajien hallitus valitsee keskuudestaan yhdistyksen varapuheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan.
Korjattu 23.3. klo 21.15: Hallitus valitsee keskuudestaan rahastonhoitajan eikä hallituksen, kuten jutun lopussa aluksi virheellisesti luki.