Palkinnon perusteena ovat Syyttäjälaitoksen kyseenalaiset, julkisuusvastaista toimintakulttuuria lisänneet linjaukset. 

Syyttäjälaitos on kieltäytynyt valtakunnansyyttäjän toimiston ohjeistuksen perusteella etsimästä syyttäjien päätöksiä asianosaisen nimellä, jopa silloin kun tietopyynnön tarkoitus on journalistinen. Linjaus on johtanut siihen, että edes julkisista päätöksistä ei aina ole mahdollista saada tietoa, vaan ne jäävät yleisöltä pimentoon. 

Syyttäjälaitos on myös kieltäytynyt etsimästä tietoja rikosnimikkeen perusteella.  

Syyttäjälaitoksen tulkinnan mukaan journalisteilla ei ole oikeutta käsitellä pyynnön kohteena olevia henkilötietoja. Helsingin hallinto-oikeus on päätöksellään 20/0394/1 todennut syyttäjän päätöksen lakiin perustumattomaksi ja palauttanut asian syyttäjälle. 

Syyttäjällä on perinteisesti ollut avainrooli julkisuusperiaatteen toteutumisessa niin syyteharkinnan kuin tuomioistuinkäsittelyn aikana. Moni syyttäjä pitääkin yhä tinkimättömästi huolta julkisuusperiaatteen toteutumisesta oikeudenkäynneissä. Osa syyttäjistä myös kertoo jutuistaan ennen pääkäsittelyä tietoja, joiden julkisuus ei vaaranna asian käsittelyä tuomioistuimessa. 

Samaan aikaan journalistisessa työssä on havaittu selvä trendi, jossa yhä useampi syyttäjä kieltäytyy kategorisesti kommentoimasta asiaa tiedotusvälineille jopa pääkäsittelyn aikana. Joillakin syyttäjäalueilla pyritään myös rajoittamaan toimittajien puhelinsoittoja syyttäjille ja kehotetaan ottamaan syyttäjiin yhteyttä pelkästään sähköpostitse.